Eeppi Ursin
Tue mua –popbiisillään hurmannut Eeppi Ursin julkaisee ensimmäisen suomenkielisen albuminsa 8.9.2017
Levyä juhlistetaan levynjulkaisukeikalla Helsingin G Livelabissa lauantaina 16.9.2017
Monipuolinen laulaja ja musiikintekijä Eeppi Ursin on hurmannut keväällä julkaistulla Tue mua –popkappaleellaan. Nyt tätä herkkua on luvassa lisää, kun upeaääninen Ursin julkaisee ensimmäisen suomenkielisen albuminsa 8.9.2017. Jäljet–niminen levy sisältää pääosin Eepin omia sanoituksia ja sävellyksiä. Voimakasta ja melodista popmusiikkia on ollut tuottamassa Jyri Sariola ja Kai Poutanen. Albumin teksteissä on teemoja elämän eri laidoilta, ihmisen valinnoista ja teoista. Inspiraatio tulee usein oman elämän ympäriltä, mutta myös uutisista. Levyn julkaisee kotimainen Luomusic Records.
“Mua kiinnostaa yrittää ymmärtää ihmisen erilaisia tekoja ja ajatuksia, miksi me halutaan satuttaa toisia, miksi me jäädään, vaikka pitäisi lähteä, miksi meillä on niin vaikeaa, miksi me ei voida olla tyytyväisiä siihen, mitä meillä on. Mua on koskettanut niin Nela Utkinan tarina kuin maahanmuuttokeskustelukin” kommentoi Eeppi tekstejään.
Kuuntele Tue mua –single täältä: http://eeppiursin.lnk.to/tuemua
G Livelabin levynjulkaisukeikka la 16.9.2017
Kokenut esiintyjä suuntaa tulevan levyn myötä myös keikoille uuden ja energisen bändinsä kanssa. Keikat aloittaa Helsingin G Livelabin levynjulkaisukeikka 16.9.2017. Tämän konsertin liput ovat juuri tulleet myyntiin. Muista keikkapäivistä ja paikoista tiedotamme myöhemmin.
Eeppi Ursin levynjulkaisukeikka G Livelab la 16.9.2017
www.glivelab.fi/events/eeppi-ursin-593e9861dd3e391100221a11/
Ovet klo 19
Liput 18€ sis. narikan
Eeppi Ursin on esiintynyt solistina lukuisissa kokoonpanoissa ja kirjoittanut musiikkia niin itselleen kuin muille artisteille ja työskennellyt pitkään myös teatterimusiikin parissa. Hän on esiintynyt myös Club For Fiven riveissä. Tuleva albumi on Eepin kolmas sooloalbumi, edellinen albumi Yellow Page Girl julkaistiin vuonna 2009.
www.eeppiursin.fi
www.facebook.com/eeppiursinofficial
www.instagram.com/eeppiursinofficial
Lehdistökuvat:
https://www.dropbox.com/sh/omlcrdsswzammm0/AAC-MK8FgxK9IKgt_40ZmI4ha?dl=0
Keikkamyynti:
Live Nation / Jukka Varmo + 358 50 5791597,
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin +358 40 846 0116